lauantai 5. toukokuuta 2018

Kuulumisia + Super Sweet Twenty

Moikka! Pitkästä aikaa jälleen. Kevät on mennyt enemmän ja vähemmän kiireisesti töiden merkeissä, ja kaikkea jännää on päässyt taas tapahtumaan. Kohokohtina esimerkiksi ettää olen muunmuassa tämän 2 kk kirjoitustauon aikana saanut upean työhuoneen aivan Helsingin keskustasta, matkustanut enimmäistä kertaa ulkomaille, mennyt kihloihin ja täyttänyt 20-vuotta.

Mun työhuone sijaitsee siis kampissa, ja siitä tuli aivan ihana. Meikkien ja kampauksien lisäksi pidän sitä varastona mun esiintymiskamoille. Peruukeille puvuille yms. Esittelen sen myöhemmin blogissani.

Ensimmäinen ulkomaanmatka tapahtui, kun lähdetiin viimevuoden Missiviisikon kanssa kuvausmatkalle Turkkiin Sideen. Se oli aivan ihana reissu! Yövyttiin Diamond Prerium hotellissa, joka oli aivan upea. Kuvauksien lisäksi  meille oli järjestetty kaikennäköistä ihanaa ohjelmaa Alanyassa.
Bata Papp. Kuvat Seiska/Petri Voutilainen Muah: Jere Sivonen

Beta Papp. Kuvat: Petri Voutilainen Muah: Jere Sivonen

Michaela Söderholm. Kuvat: Petri Voutilainen Muah: Jere Sivonen

Michaela Söderholm. Kuvat: Petri Voutilainen Muah: Jere Sivonen
No sitten! Viime viikonloppuna mä järjesti 20-vee synttärit. Meillä oli mielettömät bileet, ja olen niin kiitollinen ja ilonen että juhliin tuli myös paljon ihmisä Kajaanista. Mä siis järjestin juhlat Hercules yökerhon alakerrassa, mikä oli juuri sopivankokoinen paikka n. 60-90 henkilölle. Juhlien teemavärit oli pinkki, musta ja hopea ja teema Bling Bling :) Kaikki syötävät tein omin pikkukätösin ja juomapuoli tuli baarista. Esiintymässä juhlissani oli upea Meiju Suvas.






















Varmasti ikimuistoinen ilta! Tämä viikko on mennyt töiden merkeissä, mutta mukaan on mahtunut myös muutamat avajaiset ja kutsuvieraskinkerit elikkä kesä on tulossa :)

Kohta alkaa taas Miss Suomi häppeninkit ja sunnuntaina onkin jo eka casting! Jännittävää :)
Mutta me näemme pikimiten uudessa postauksessa ja ihanaa päivää kaikille! :)
Jere

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti