lauantai 30. tammikuuta 2016

Kuukauden muuttuja: Merja!


Moi! Jälleen on tullut aika kuukauden muuttujalle, ja tällä kertaa vuorossa on Merja! Merja 52v halusi kokea, miten toinen ihminen hänet näkisi. Hän kertoi tyylinsä olevan hakusessa, ja toivoi uudelta tyyliltä naisellisuutta, ja että saisi "uuden minän".

Tämä Muuttumisleikki on toteutettu yhteistyössä Benetton Kainuun, valokuvaaja Samu Puurosen, sekä parturi-kampaamo Tukkatakomon kanssa.

Merja ennen muutosta

Merja ennen muutosta

Jos Merja laitettaisiin muuttumis-leikki ohjelmien tyyliin kadulle seisomaan, saattaisi ihmisten suusta tulla kommentteja Merjan tyylistä esim. tylsähkö ja aika perus.

Laitoin aluksi Merjalle viileän, keskiruskean tyvi-värin, ja raidoitimme punaoranssit hiukset kauttaaltaan vaalentamalla. Lopuksi taitoimme hiukset viileämmän sävyisiksi. Hiuksista leikkasin ns. huonot pois, koska halusin säilyttää hiukset mahdollisimman pitkinä. kerrostelin myös hiuksia.

Meikin halusin pitää hillittynä, mutta kuitenkin enemmän ilta-menoihin tarkoitettuna.

Asuksi Merjalle Benettonin valikoimasta löytyi kauniisti tikki kuvioitu keinonahkaa ulkomuodoltaan muistuttava mekko, mustat sukkahousut ja asusteina kulta-musta kaulakoru, ranne rengas ja mustat nahka "remmi" kengät.

Merja kuvailee lopputuloksen olleen yllätyksellinen ja erillainen, ei paha mutta totuttelua vaativa.

Ja nyt on taas yksi muuttuja uunista ulos! Ja seuraava jo vamiina takataskussa ;) Mielipiteitä? Mutta me näemme seuraavassa postauksesa, ja siihen asti..näkemiin!

Muuttumisleikissä mukana.

Benetton Kainuu
Valokuvaaja Samu Puuronen
Tukkatakomo
- Jerzu


2 kommenttia: