lauantai 29. elokuuta 2015

Kuukauden muuttuja: Anne!

Moi! Nytpä olis aika ensimmäiselle muuttujalle. Ensimmäisenä muuttumisleikissä 49-vuotias Anne Varkaudesta. Anne kertoi tyylinsä olleen samanlainen todella pitkää, ja hän ei myöskään käytä meikkiä juuri lainkaan. Tämä muuttumisleikki on toteutettu yhteistyössä Benetton Kainuunvalokuvaaja Samu Puurosen , sekä tulevista muuttumisista poiketen Kauneuskeskus Monan kanssa.

Anne ennen muutosta

Kuva: (c) Samu Puuronen 2015
Kuva: (c) Samu Puuronen 2015

Kuva: (c) Samu Puuronen 2015
 Halusin tehdä annen tyylistä pirteämmän ja nuorekkaamman hieman rokahtavalla vivahteella.
Valitsin Annelle Benettonin valikoimasta kirkkaan pikin mekon, jonka kaveriksi mustat asusteet.
Kuva: (c) Samu Puuronen 2015
 Hiuksista tehtiin karamellin sävyiset hieman tummemmalla tyvellä. Pituudesta halusin ns. ylimääräiset pois.
Meikin halusin pitää freshinä ja nuorekkaana.

Tällainen oli ensimmäinen muuttuminen. Seuraavaa odotellessa ;) Täytyy kyllä sanoa, että olen enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen.
Koitan tässä pikkuhiljaa taas päästä postailun makuun, kun nyt on taas ollut kaikenlaista menoa ja meininkiä, josta ehkä myöhemmin. Se ya soon!
                                                                              -Jere

Muuttumisleikissä mukana.

Benetton Kainuu
Valokuvaaja Samu Puuronen
Kauneuskeskus Mona



1 kommentti: